Kirjoittaja	Viesti
Sade	Lähetetty: 23.11.2006, 13:06 Niin – Minusta asia lähtee aukeamaan sillä, että huomioimme itsemme. Pidämme itse huolta omasta hyvinvoinnistamme ja jaksamisestamme – sillä muutoin meillä ei ole toiselle annettavaa. Itsensä laiminlyönti saa etsimään syitä muista. Hyvän elämän elämistä ei kannata jättää huomiseen – Kun saan enemmän rahaa – uuden kumppanin – jne. Hyvä elämä on tässä ja nyt. Kun ymmärtää asennoitua oikein – tietää, että asiat voidaan esittää juuri sellaisessa valossa, kuin se esittäjän mielestä on tarpeellista, tietää, että asioita voi katsoa myös toisin. Toisinaan asiat, joita tapahtuu tuntuvat tosi kurjilta – vuosien päästä saattaa huomata, että ei jestas.. näinhän se pitikin tapahtua, jotta olisi voinut taas ymmärtää jotain uutta. Kivireki muuttuu ruusupuskaksi. Parisuhde-erot nähdään usein hyvin negatiivisena asiana. Jäädään koston kierteeseen – surun ja vihan valtaan. Voidaan myös nähdä, että ero on uuden asian alku. Erossa ikään kuin annetaan molemmille uusi mahdollisuus löytää rinnalleen rakkaus. Parisuhteissa roikutaan mitä ihmeellisin perustein – ja ollaan tyytymättömiä. Puuttuu rohkeutta ja uskallusta ottaa vastuuta itse omasta elämästä. Minusta siis maailma o n hyvä paikka. Vaikka en uskovainen olekaan – sanan varsinaisessa merkityksessä – lause, jossa kehotetaan kohtelemaan toista, kuten itseä on äärimmäisen osuva. Meitä kaikkia tarvitaan – Olemme kaikki rakastettuja, kun sen vain oivaltaa oikein. Kiitos Sinulle
Tulisydän	Lähetetty: 23.11.2006, 11:59 Sade kirjoitti: Miten Sinä tänään voit? Mitä Sinulle tänään kuluu? Miten päiväsi on sujunut? Mukavampia vastineita. Näinhän se menee. Elämisen sietämätön keveys Kiitos ajatuksistasi Nymfotar Sade Näin kun se meniskin. Kuvittele, kuinka paljon parempi maailma olisikaan, kun jaksettaisiin huomioida toisiamme, maailma muuttuisi paremmaksi, näin uskon ma. Tuo kysymyslitania lämmitti mieltäni. Erittäin mukavaa, että olet olemassa - sinua tarvitaan, olet Rakastettu
Sade	Lähetetty: 23.11.2006, 10:42 Lainaus: Mä en kysele, jos toinen antaa ymmärtää, ettei halua kertoa. Tiedän, että sitten puhutaan, kun aika on. Mulla on erittäin tarkka vaisto, ei edes tarvitse sanoa mitään, tai olla mitenkään pahannäkönen, kun jo tiedän, että jokin kalvaa mieltä. Olen oppinut, että ko. henkilö kyllä sitten puhuu, jos kokee tarvetta siihen. Kaikkein rasittavinta on se, että jankutetaan. "Mikä sulla on?" Asiat luonnistuvat paremmin, kun ne tulevat omalla painollaan - pakottamatta. Tämä onnistuu - kun tunnemme toisemme. Kun vastakkain ovat juuri toisiinsa tutustuneet - yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Suhteen alussa halutaan niin kiihkeästi miellyttää toista, että itseys siinä saatta eksyä. Mikä sulla on jankuttajan omassa kopassa ilmeisemmin jokin kaipaisi vastakysymystä Miten Sinä tänään voit? Mitä Sinulle tänään kuluu? Miten päiväsi on sujunut? Mukavampia vastineita. Nymfotar kirjoitti: Sade kirjoitti: Viestintää helpottaa, jos molemmat pyrkivät rehellisyyteen – kerrotaan mitä o i k e a s t i halutaan ja ajatellaan Tähän itse pyrin. Tosin väliin olen niin solmussa, että selkeää pointtia itsekään en tahdo löytää. Näinhän se menee. Elämisen sietämätön keveys Kiitos ajatuksistasi Nymfotar
Tulisydän	Lähetetty: 23.11.2006, 10:32 Sade kirjoitti: Niin – Se miten vastaanotamme on tietenkin paljolti riippuvaista siitä, millä tuulella satumme kulloinkin olemaan. Pms-päivinä mukavaankin informaatioon saattaa saada "Haistapaska" tyylisen vastauksen, sillä silti mitään henkilökohtaista tarkoittamatta. Joo, tuttua juttua, Tosi on, että ei sitä aina naama virneessä, lue hymy, jaksa olla. Ja noista PMS-oireista sanoin jo sanasen, joten niistä ei enempää. Lainaus: Oletamme viestinnän a i n a olevan henkilökohtaisesti meille tarkoitettua, ja tässä mennään usein metsään. Totta, en silti itse ota henkilökohtaisesti kaikkea. Sillä, jokaikisestä sanasta tai lausahduksesta sitten saa kulkea nokkasolmussa. Eihän elämisestä tule silloin yhtään mitään, jos kaiken mieltää henkilökohtaiseksi, mitä toiset sanoo ja on mieltä. Lainaus: Kysymykseen "mikä sinulla on hätänä?" saamme vastauksen "Ei mikään!" vaikka kehon kieli kielii muuta. Tässä käy pahimmassa tapauksessa hassusti. Toinen olettaa, että okei kaikki on ilmeisesti hyvin, pienestä happamasta virneestä huolimatta ja toisen mieltä kaihertaa jokin, jokin jota ei vain saanut puetuksi sanoiksi. Mä en kysele, jos toinen antaa ymmärtää, ettei halua kertoa. Tiedän, että sitten puhutaan, kun aika on. Mulla on erittäin tarkka vaisto, ei edes tarvitse sanoa mitään, tai olla mitenkään pahannäkönen, kun jo tiedän, että jokin kalvaa mieltä. Olen oppinut, että ko. henkilö kyllä sitten puhuu, jos kokee tarvetta siihen. Kaikkein rasittavinta on se, että jankutetaan. "Mikä sulla on?" Asiat luonnistuvat paremmin, kun ne tulevat omalla painollaan - pakottamatta. Lainaus: Viestintää helpottaa, jos molemmat pyrkivät rehellisyyteen – kerrotaan mitä o i k e a s t i halutaan ja ajatellaan Tähän itse pyrin. Tosin väliin olen niin solmussa, että selkeää pointtia itsekään en tahdo löytää. Lainaus: Puhtaan Rakkauden kokemisen tunne- vastavuoroisuus – tulee se sitten ystävältä, tai koiralta – Se on eheyttävä kokemus ja tekee elämästä hyvinkin elettävän. Kyllä, tähän ei ole kommentoitavaa
Sade	Lähetetty: 23.11.2006, 9:43 Lainaus: Kysymys on lähinnä vastaanottajasta, miten hän vastaanottaa viestini ja vastaa siihen. Mikäli hän aukoo suutaan lapsekkaasti, tai muuten pitää pahaa herjaa, mä vaiennan hänet. Mulle ei tulla suuta soittaan turhanpäiten. Niin – Se miten vastaanotamme on tietenkin paljolti riippuvaista siitä, millä tuulella satumme kulloinkin olemaan. Pms-päivinä mukavaankin informaatioon saattaa saada "Haistapaska" tyylisen vastauksen, sillä silti mitään henkilökohtaista tarkoittamatta. Minusta viestinnässä tulisikin ymmärtää, että jos toinen on esim. väsynyt niin silloin ei jaksa olla yhtä aurinkoista hymyä – ja tämä e i silti tarkoita, etteikö toisen naama miellyttäisi. Oletamme viestinnän a i n a olevan henkilökohtaisesti meille tarkoitettua, ja tässä mennään usein metsään. Usein tahtomattamme, meiltä puuttuu taito tehdä toisin, sanallinen viestintä on ristiriidassa sanattoman viestinnän kanssa. Noh.. tässä instrumentissa sitä ei näe, mutta livenä tietenkin. Kysymykseen "mikä sinulla on hätänä?" saamme vastauksen "Ei mikään!" vaikka kehon kieli kielii muuta. Tässä käy pahimmassa tapauksessa hassusti. Toinen olettaa, että okei kaikki on ilmeisesti hyvin, pienestä happamasta virneestä huolimatta ja toisen mieltä kaihertaa jokin, jokin jota ei vain saanut puetuksi sanoiksi. Viestintää helpottaa, jos molemmat pyrkivät rehellisyyteen – kerrotaan mitä o i k e a s t i halutaan ja ajatellaan – mutta ei vallan helppo homma, sillä olemme hyvin taitavia valehtelemaan jopa itsellemme. Lainaus: Tosin mikään ystävällisyys ei tällaiseen tehoa, mutta se ei ole mulle katastrofi ? Lainaus: Yleisesti, kaikki rakkaus ehdollistetaan. Eli jos, et ole sitä tai tee tuota, et ansaite rakkautta . Se ei kuulu sinulle. Vasta, kun teet jotain minun mielikseni, voin ehkä rakastaa . Kellojen pitäisi aina soida, hälytyskellojen, kun yhdistetään sinun pitää tehdä jotain ollaksesi rakkauteni arvoinen. Sillä tällöin tarjottimella ei ole rakkautta vaan sen nimikkeen alle jemmattua kenties itsekyyttä, omistushalua ym.. Pelkoja. Näin puhuva ihminen ei vielä tiedä mitä rakkaus on. Lainaus: Rakkaus vain on ja taas toistan. se on paljon enemmän kuin tunteet, sillä tunteet muuttuvat alati, heilahtaa laidasta laitaan. Rakkautta ei voi perustaa tunnepohjalle, koska se hajoaa, se ei kestä. Niin – Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Rakkaus e i ole tunne. Lainaus: Mitä näyttöön tulee, miten osoitat rakastavasi? Mulla on erittäin harvoja ystäviä, jotka todella rakastavat minua ja minä näen sen. Sillä ei ne sanat, vaan teot. Minusta meidän ei tarvitse mitenkään erityisesti osoittaa rakkauttamme – sillä se näkyy spontaanisti. Ja Rakkaus näkyy tekoina ja myös sanoina– Olet oikeassa. Puhtaan Rakkauden kokemisen tunne- vastavuoroisuus – tulee se sitten ystävältä, tai koiralta – Se on eheyttävä kokemus ja tekee elämästä hyvinkin elettävän.
Tulisydän	Lähetetty: 23.11.2006, 7:55 Sade kirjoitti: Hmm.. Kuulostaa vihaiselta, ehkä olen väärässä? Me kyllä voimme päättää olevamme toisenlaisia Voi en suinkaan ole vihainen, päinvastoin. Mutta mulla on tapana esittää asia kuin asia ehkä liian hyökkäävästi? Koen ikään kuin kaikki yksilöt uhkana itselleni, mikäli ei ole samalla aaltopituudella, enkä nyt suinkaan tarkoita, että mua pitäisi millään lailla mielistellä tai olla yhtämieltä kanssani kaikesta, sillä erilaisuus on rikkaus. Mä otan siipasta mallia. Hän ei omaa sellaista taktiikkaa kuin minä. Joskus se on mullekin ihan hyväksi. Mutta tiedätkö jos otan tämän tavan itsestäni pois, saan heittää hyvästit kaikille ja kaikelle. Kysymys on lähinnä vastaanottajasta, miten hän vastaanottaa viestini ja vastaa siihen. Mikäli hän aukoo suutaan lapsekkaasti, tai muuten pitää pahaa herjaa, mä vaiennan hänet. Mulle ei tulla suuta soittaan turhanpäiten. Tietysti monet palautteet mitä mistäkin tulee, ohitan. En mä jaksa kertakaikkiaan silkkaa typeryyttä. Jos ei ole muuta asiaa kuin: witunhulluämmämikäluuletolevasi tms., mä reagoi millään lailla. Koska en näe sitä tarpeelliseksi. Lainaus: Usein toisen sanallinen hyökkäys kertoo vain hänen itsensä pahasta olosta näin minäkin asian koen. Se kertoo epävarmuudesta, siitä että jokin on itsessä pahasti pielessä. Lainaus: Kun pahaan oloon vastataan pahalla – tulos on plus miinus nolla. No, tähänkin taas heitän yhden hokeman: Voita paha hyvällä. Tosin mikään ystävällisyys ei tällaiseen tehoa, mutta se ei ole mulle katastrofi Nymfotar kirjoitti: Tämän kun oppii, tämän aidon rakkauden ja välittämisen, mutta mistä saada näyttöä siitä, kun kaikki ehdollistetaan? Sade kirjoitti: Tämä ei valitettavasti auennut… Mitä tarkoitat näytöllä? Ja ehdollistamisella? Yleisesti, kaikki rakkaus ehdollistetaan. Eli jos, et ole sitä tai tee tuota, et ansaite rakkautta . Se ei kuulu sinulle. Vasta, kun teet jotain minun mielikseni, voin ehkä rakastaa . Rakkaus vain on ja taas toistan. se on paljon enemmän kuin tunteet, sillä tunteet muuttuvat alati, heilahtaa laidasta laitaan. Rakkautta ei voi perustaa tunnepohjalle, koska se hajoaa, se ei kestä. Mitä näyttöön tulee, miten osoitat rakastavasi? Mulla on erittäin harvoja ystäviä, jotka todella rakastavat minua ja minä näen sen. Sillä ei ne sanat, vaan teot.
Sade	Lähetetty: 22.11.2006, 22:10 Nymfotar kirjoitti: Sanonta: Äidin tavat tyttärellä, isän into pojan päässä Oletko kuullut? Kerta se on ensimmäinenkin Toivottavasti ehdit joskus palata aiheeseen - tuohon loppuosioon. Ja juu, itsestään on pidettävä huolta - kenenkään kynnysmattona ei kannata viettää näin kaunista elämää
Tulisydän	Lähetetty: 22.11.2006, 21:57 Sade kirjoitti: Nymfotar kirjoitti: Mutta minä päätin toisin. Minä päätin olla toisenlainen ja silti wittuilua tulee taholta jos toiseltakin ja kun sitä tulee, minä en enää puhu ystävällisesti enkä kauniisti. Sillä ne, jotka repivät mulle suutaan, eivät myötämielisyyttäni tarvitse, siis olkoon he. Ja herjaan vastaan herjalla - se on varma. Hmm.. Kuulostaa vihaiselta, ehkä olen väärässä? Me kyllä voimme päättää olevamme toisenlaisia – Kuinka paljon voimme itse vaikuttaa – Kuuluisa vapaa tahto – en tiedä. Sen tiedän, että jokainen yrittää elää hyvän elämän, tekee siis parhansa.. Kuten äitisikin asian ilmaisi – sitä mitä ei osaa – sitä ei ehken voida myöskään vaatia. En ehdi vastata kuin tähän. Mä olen vuosikausia kääntänyt kasvoni syljettäviksi ja vaiennut (se nyt ei kuulu äitiini), mutta en enää. Toki vanhempani ovat tehneet sen minkä voivat, enkä käsittele asiaa enää millään tavalla, olen käsitelly ne jo. Ja elän omaa elämääni. Ja kyllä, äiti on myös pulputtaja, kuten minäkin. Vahvoja siis olemme - ilman äitiä kaikki olisi mennyt perikatoon. Sanonta: Äidin tavat tyttärellä, isän into pojan päässä Oletko kuullut?
Sade	Lähetetty: 22.11.2006, 20:20 Nymfotar kirjoitti: Mun äitille tuli heikko hetki, kun tyttäreni oli aivan pieni, hän sanoi: "miten voisin rakastaa kun en ole sitä itsekään oppinut?" Ja se tuli suoraan sydämestä, tiedän. Minusta äitisi on ollut rohkea ollessaan näin rehellinen. Olisiko rohkeus teillä siis suku"vikana". Niin, on ilmeisemmin ensin opittava rakastamaan itseään, jotta kykenisi rakastamaan muita. Eikä Rakastamisen taitoja opeteta juuri missään. Nymfotar kirjoitti: Mutta minä päätin toisin. Minä päätin olla toisenlainen ja silti wittuilua tulee taholta jos toiseltakin ja kun sitä tulee, minä en enää puhu ystävällisesti enkä kauniisti. Sillä ne, jotka repivät mulle suutaan, eivät myötämielisyyttäni tarvitse, siis olkoon he. Ja herjaan vastaan herjalla - se on varma. Hmm.. Kuulostaa vihaiselta, ehkä olen väärässä? Me kyllä voimme päättää olevamme toisenlaisia – Kuinka paljon voimme itse vaikuttaa – Kuuluisa vapaa tahto – en tiedä. Sen tiedän, että jokainen yrittää elää hyvän elämän, tekee siis parhansa.. Kuten äitisikin asian ilmaisi – sitä mitä ei osaa – sitä ei ehken voida myöskään vaatia. Minä yritän nykyään olla provosoitumatta asioista joille en mahda mitään. Usein toisen sanallinen hyökkäys kertoo vain hänen itsensä pahasta olosta, se ei siis ole suunnattu minulle henkilökohtaisesti – satun vain olemaan tulilinjalla. Kun pahaan oloon vastataan pahalla – tulos on plus miinus nolla. Ellei mene sitten pakkasen puolelle. Aina ei tietenkään jaksa, eikä näytellä kannata. Tällä kukaan sanoihin kaadu. Sade kirjoitti: Olemme usein hyvin sidoksissa itsemme "ulkopuolelta" tulevaan rakkauteen.. Pidämme asioita itsestään selvyytenä vaivautumatta kyseenalaistamaan asioita. Ohjaudumme tunteidemme mukana ja asetamme rakkaudelle mitä moninaisimpia vaatimuksia. Hassua, sillä eihän r a k k a u s mitään vaadi. Rakkaus on ehdotonta.. Rakkaus vain on… Se todellinen Rakkaus.. Nymfotar kirjoitti: Tämän kun oppii, tämän aidon rakkauden ja välittämisen, mutta mistä saada näyttöä siitä, kun kaikki ehdollistetaan? Tämä ei valitettavasti auennut… Mitä tarkoitat näytöllä? Ja ehdollistamisella?
Tulisydän	Lähetetty: 22.11.2006, 18:02 Sade kirjoitti: Tämähän näppärästi tehty.. Valikossa näkyy vain keskustelua.. Keskustelua alkoholista tällä hetkellä, mutta ans kattoo, mitä kaikkea siihen vielä lisätään! Eikö olekin, niin minustakin Lainaus: Rakkautta ei voi pakottaa – ei vanhempien – ei isovanhempien eikä kenenkään suhteen, edes omien lastensa - joten senkin suhteen olemme vain ikään kuin sivusta seuraajia. Ei voi, sillä aito rakkaus vain on, se ei ehdollista tai aseta vaateita, sille mitä olet tai et. Mun äitille tuli heikko hetki, kun tyttäreni oli aivan pieni, hän sanoi: "miten voisin rakastaa kun en ole sitä itsekään oppinut?" Ja se tuli suoraan sydämestä, tiedän. Mutta minä päätin toisin. Minä päätin olla toisenlainen ja silti wittuilua tulee taholta jos toiseltakin ja kun sitä tulee, minä en enää puhu ystävällisesti enkä kauniisti. Sillä ne, jotka repivät mulle suutaan, eivät myötämielisyyttäni tarvitse, siis olkoon he. Ja herjaan vastaan herjalla - se on varma. Aivan eriasia on huumori, niitä ei voi sekoittaa. Kuten täälläkin jotkut otaksuvat mun olevan tosikko, no se on heidän ongelmansa. Lainaus: Olemme usein hyvin sidoksissa itsemme "ulkopuolelta" tulevaan rakkauteen.. Pidämme asioita itsestään selvyytenä vaivautumatta kyseenalaistamaan asioita. Ohjaudumme tunteidemme mukana ja asetamme rakkaudelle mitä moninaisimpia vaatimuksia. Hassua, sillä eihän r a k k a u s mitään vaadi. Rakkaus on ehdotonta.. Rakkaus vain on… Se todellinen Rakkaus.. Tämän kun oppii, tämän aidon rakkauden ja välittämisen, mutta mistä saada näyttöä siitä, kun kaikki ehdollistetaan? Siksi luokseni on tervetulleita kaikki kaunissieluiset yksilöt, jotka osaavat puhua sielunkielellä ja rakkaudella - taas toistan itseäni.....uuuuuuuuh...
Sade	Lähetetty: 22.11.2006, 17:47 Tämähän näppärästi tehty.. Valikossa näkyy vain keskustelua.. Keskustelua alkoholista tällä hetkellä, mutta ans kattoo, mitä kaikkea siihen vielä lisätään! Nymfotar kirjoitti: Moni täällä on ihmeissään, että voiko sulla olla tuollaiset vanhemmat, mutta että edes pitäisivät lapsestasi. Mutta ei, he eivät ja minkäs minä sille voin. Hmm.. Harvempi muuten saa valita vanhempansa, emmekä tosiaankaan ole heistä, heidän tekemisistään tai tekemättä jättämisistään vastuussa. Rakkautta ei voi pakottaa – ei vanhempien – ei isovanhempien eikä kenenkään suhteen, edes omien lastensa - joten senkin suhteen olemme vain ikään kuin sivusta seuraajia. Olemme usein hyvin sidoksissa itsemme "ulkopuolelta" tulevaan rakkauteen.. Pidämme asioita itsestään selvyytenä vaivautumatta kyseenalaistamaan asioita. Ohjaudumme tunteidemme mukana ja asetamme rakkaudelle mitä moninaisimpia vaatimuksia. Hassua, sillä eihän r a k k a u s mitään vaadi. Rakkaus on ehdotonta.. Rakkaus vain on… Se todellinen Rakkaus..
Tulisydän	Lähetetty: 22.11.2006, 14:47 Sade Mä en vienyt lastani koskaan isovanhemmille, kun se oli pieni, kun ne ovat aina humalassa, päätin niin. Sitten kun joskus poikkeamme siellä, nämä ovat tukka tukossa, ja minä puhalten rauhallisesti ulos. Koska, mitä se hyödyttää mun haukkua ja huutaa heille. Kun he ovat humalassa - he ovat. Ei auta vaikka päälläni seisoisin, ei ne siitä selviä. Rasittavia katseltavia kuitenkin, mutta pidän pokkani. Käymme todella harvoin siellä, sillä ne samat asiat puhutaan 10 kertaan ja se rasittaa suuresti. Moni täällä on ihmeissään, että voiko sulla olla tuollaiset vanhemmat, mutta että edes pitäisivät lapsestasi. Mutta ei, he eivät ja minkäs minä sille voin. No, mä olen aina heitä järkytellyt tempauksillani. Ja mun kanssa ei kannata ruveta riitelemään, he tietävät senkin. Mutta siitä ei tässä enempää
Tulisydän	Lähetetty: 22.11.2006, 14:10 Sade kirjoitti: Vetää muuten aika rankasti offtopiciksi Mutta väliäkös tällä Juu Modet spliittaavat tämän, kun huomaavat - ootas vaan, Jatketaan sitten taas
Sade	Lähetetty: 22.11.2006, 13:13 Tuttua tarinaa… Olen alkoholisti.. tai sellaisena itseäni pidän, vaikka en usein juokaan. Äitini on alkoholisti sanan siinä merkityksessä, jossa ihmiset sen yleensä ajattelevat – tosin selviäkin kausia löytyy, muutoinhan ei olisi enää edes hengissä. Äitini alkoholisoitui ollessani murrosikäinen. Ja jaksoin olla h ä n e l l e siitä vihainen ja naputtaa 22vuotta… Että silleen.. Tunsin itseni hylätyksi ja toivoin jopa hänen kuolemaansa. Kesti siis kauan, kunnes ymmärsin, että hänen elämänsä on hänen elämä – eikä hän ole siitä mitenkään selitysvelvollinen minua kohtaan. Äiti-myytti siinä sai kyytiä – Ihmistä voi rakastaa ihan ihmisenä! Eikä vanhemmuus mitenkään velvoita rakkauteen. Äitini on mummi lapsillemme, mutta tapaamme mummia vain, kun mummi on selvinpäin. Humalassa hänellä tosin taitaisi olla melko vähän annettavaa lapsen lapsilleen – Kuten meillä kaikilla, on hyvin vähän annettavaa toisillemme, kun olemme tarpeeksi soosissa. Äitini muuten popsii mielialalääkkeitä ja niiden avulla pystyy olemaan raittiina pitkiäkin aikoja. Nappi on parempi vaihtoehto kuin pullo - ajattelen minäkin ja olen hyvilläni, että hän käyttää niitä. Vetää muuten aika rankasti offtopiciksi Mutta väliäkös tällä
Tulisydän	Lähetetty: 22.11.2006, 12:29 Sade kirjoitti: Kaikenlaista voi tietenkin suunnitella. Eikä viinilasillisen tai siiderin tarjoaminen nuorelle mikään suuri synti ole, jos nuori haluaa kokeilla. Kokeilee kyllä, ennemmin tai myöhemmin, jos siihen tuntee tarvetta. Henkilökohtaisesti nuorena omien vanhempien kanssa hiprakoiminen ei kuulunut top10 listalle - siihen tarvittiin omat kaverit. Totta kai, tiedän tuon. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Tyttäreni on joutunut sivusta seuraamaan, miten pahaa jälkeä alkoholi tekee. Me emme juo. Mies ei enää pysty juomaan ja minä en välitä. Mutta naapurusto tässä antaa elämisen mallia, kuin tekevät isovanhemmatkin. Mun puolelta lapselleni isovanhemmat ovat olematta , pappa ei koskaan pitänyt tyttöä sylissä, kun hän oli pieni, muita mukuloita kylläkin. Viina puhuu heillä niin paljon. Sanoin äidille, onko sun pakko juoda? Jos elämä on todella noin kurjaa, ota mieluimmin lääkettä, kuin viinaa, kahdesta pahasta lääkitys on vähiten paha . Mutta minä en neuvo vanhempiani, enkä puutu heidän elämäänsä, ei kuulu mulle.

Powered by phpBB and Ad Infinitum v1.06